KESTÄVYYS
Kestävä kehitys on termi, jota nykypäivänä käytetään liian löyhästi ja jonka liikakäyttäminen johtaa koko sanan tarkoituksen menettämiseen. Meille kestävyys tai kestävä kehitys on yhteiskunnallinen päämäärä ja tietoinen panostus ihmisiä varten, jotta voimme elää yhdessä harmoniassa Maapallon kanssa vielä pitkään. Koska se ei ole tämä planeetta, joka tarvitsee meitä, vaan me tarvitsemme sitä.
VALITSE VASTUULLISESTI
Menumme suunnitellaan kunnioittamaan omistajiemme etelä-eurooppalaisia juuria ja perinteitä. Haluamme tarjoilla herkullista ja monipuolista ruokaa keskittyen erityisesti kotimaisiin sekä eurooppalaisiin kauden raaka-aineisiin. Lounas- ja illallismenumme sisältävät aina suhteellisesti enemmän kasviksia kuin eläinproteiineja luoden täten hyvin tasapainoisen aterian. Käytämme ainoastaan paikallisia, luomu ja/tai biodynaamisia sesongin vihanneksia. Nautamme hankimme pääasiallisesti kahdelta, pieneltä kotimaiselta farmilta, joissa lehmät ruokitaan ruoholla ja kasvatetaan vapaana laitumilla. Kalat sekä merenelävämme ovat aina 100 % kestävän kehityksen aatteiden mukaan hankittuja ja sertifikoituja.
VÄHENNÄ JÄTETTÄ
Yritämme parhaamme mukaan olemaan tuottamatta jätettä toiminnallamme. Emme käytä lainkaan kertakäyttömuovituotteita, kuten elmukelmua tai kertakäyttöpakkauksia, yritämme hyödyntää raaka-aineita lounaalta illalliselle hävikin minimoimiseksi. Raaka-aineden valmistelusta muuten jätteeksi jäävät raaka-aineet saavat usein uuden elämän, kuten sitruunankuorista valmistamme herkullista hilloa ja leivoksia toteutetaan käyttämällä ylijääneistä leivistä valmistettua jauhoa. Vihannesten kuorista ja kalan roippeista luodaan upeita liemiä.
Kiinnitämme huomiota jätteen vähentämiseen jopa siivouksessa. Emme käytä imuripusseja, siivoustarvekkeemme ovat ympäristöystävällisiä ja sertifikoituja kuten mäntysaippua sekä käyttämistämme öljyistä valmistetut saippuamme. Olemme myös hankkineet otsonisoitua vettä auttamaan tilojemme turvallisessa sanitoinnissa.
Jotta voimme seurata toimintaamme ja parantaa sitä, käytössämme on uraauurtava jätehuoltosysteemi. Tämän avulla näemme konkreettisesti panoksemme jätteen vähentämiseksi.
UUSIOKÄYTÄ
Pyrimme aina hyödyntämään uudelleenkäytettäviä tuotteita ja tavaroita ravintolassamme. Ravintolan sisustus toteutettiin kierrätetyillä materiaaleilla ja pyrimme aina hankkimaan huonekalumme käytettyinä. Mikäli tuotteita tai raaka-aineita toimitetaan ravintolaan pakkauksissa, olemme sopineet toimittajien kanssa, että nämä tyhjennetään ravintolassa ja palautetaan uudelleenkäytettäväksi lähettäjälle.
KIERRÄTÄ
Lajittelemme ja kierrätämme aina huolellisesti pahvit, metallit, pullot, biojätteen sekä väistämättömät muovijätteet. Koska emme ihan vielä toimi täysi jätteettömästi, kierrätys on vähäisintä mitä voimme tehdä. Tavoitteenamme on kuitenkin tuottamamme jätteen vähentäminen, jos ei muuten kuin kiinnittämällä erityistä huomiota kierrätykseen. Haluamme myös tulevaisuudessa pitämään hintatasomme kohtuullisena ja tuottamaan laadullisesti makuja, joista voimme olla ylpeitä.